Tapahtumamarkkinoinnin kouluttaja ja puhuja

Tapahtuma-alan kouluttaja

Helena Wallo on tapahtumamarkkinoinoinnin kouluttaja ja puhuja. Hänellä on vankka kokemus ja hän on kouluttanut ja puhunut tapahtumien järjestsämisestä vuosikymmenen ajan. Ensimmäinen päivän pituinen koulutus oli vuonna 2004. Vuodesta 2007 alkaen se on ollut päätyötä. Helena kouluttaa oppilaitoksissa, yliopistossa, yrityksissä sekä erilaisissa valtakunnallisissa organisaatioissa, suurissa ja pienissä yrityksissä.  Helenalla on vuosittain avoimia tapahtumajärjestämisen koulutuksia jokaiselle, joka tahtoo kehittää omaa osaamistaan tapahtumien suunnittelijana ja toteuttujana. Tulevat tapahtumamarkkinointi koulutukset löytyvät täältä. Helena on suunnitellut tapahtumajärjestämisen verkkokurssin ja se löytyy täältä.

Puhujaksi tai panelistiksi

Helena puhuu laajasti tapahtumien järjestämisestä  ja siihen liityvistä teemoista – koko tapahtuman elinkaarelta. Helena luennoi ja puhuu mielellään tavoitteenaan aikaansaada yhä onnistuneempia tapahtumia. Voit ottaa Helenaan yhteyttä täältä tai helena.wallo@faustus.fi

Jokainen esiintyminen räätälöidään kohderyhmän ja tapahtuman tavoitteen mukaisesti. Puhe voi kestää puolesta tunnista – usean tunnin koulutukseen, workshoppiin tai luentoon. Helena on myös aktiviinen ja värikäs panelisti.

Kouluttajaksi

Helena kouluttaa tunnin, päivän tai johtaa tarvittaessa koko kurssin. Helenalla on kokemusta markkinoinnin ja markkinointiviestinnän kouluttamisesta eri oppilaitoksissa sekä usean vuoden kokemus tapahtumamarkkinoinnin kouluttamisesta sekä tehtävien ohjaamiesta ja arvioimisesta. Tapahtumamarkkinointi on Helenan ydinosaamista. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus asiasta, lisäksi hän on aktiivinen toimialalla ja etsii jatkuvasti uutta tietoa aihepiiriin liittyen. Helenan koulutukset ovat saaneet systemaattisesti kiitettävää palautetta. Helena uskoo sosiokonstruktiiviseen oppimiskäsitykseen. Koulutukset ovat vuorovaikutteisia tavoitteena oppijan oman osaamisen kehittyminen ja aktivointi. Opiskellessaan pedagogiksi hänen lopputyönsä aihe oli oppimisen orientaatio.

Palautteita tapahtumanjärjestämiseen liittyvistä koulutuksista – referenssejä

”Aihe, tajunnan räjäyttävä infopaketti, esiintyjä” (arvosana 10)

”Innokkuus, kertomistyyli, havainnolistamis välineet, musiikki, kaikki oli aivan priimaa!” (arvosana 10+)

”Ylitti odotukset! Huikea koulutus! Sain palon uusia työkaluja käyttööni.” (arovsana 10+)

”Rohkaisee ajattelemaan uudesta näkökulmasta.” (arvosana 9)

”Kyllä, monipuolinen ja mielenkiintoinen koulutus.” (arvosaa 9)

”Se, että oepttaja saa tapahtuma järjestämistyön tuntumana tärkeältä. Osaa itse antaa sille enemmän painoarvoa.” (arovsana 9)

”Syntynyt inspiraatio+uudet sovellukset+ malli. Kyllä yksi parhaista koulutuspäivistä.” (arvosana 10)

”Hyvin suuniteltu ja toteutettu koulutuspäivä. Musiikin painottamine ja aistit yleensä tapahumia suunnitellessa. Miettiä onko tarpeen järjestää tapahumaa -> mitä tavoitellaan…”(arvosana 9)

”Kiitokset koulutuspäivästäsi, esiintymisesi kouluttajana on varmaa ja pätevää. Toivon, että jatkat alalla pitkään ja jaat viisaat neuvosi jatkossa muillekin. Ja tuon iloisuuden ja energisyyden säilyminen, pidä se!”

Onnistunut tapahtuma ja isännöiminen koulutuksesta sanottua. Kouluarvosanan palaute oli  9.7. Parasta koulutuksessa opiskelijoiden mielestä oli:

”Tärkeitä asioita esillä. Tiivistettynä tieto + esimerkit”

”Asiasisältö ja esimerkit käytännöstä”
”Asiasisältö”
”Paljon, kunhan sisäistää. Etiketit”

”Mielenkiintoinen luennoija, sai kaikista aiheista mielenkiintoisen”
”Kokonaisuus. Runko hallussa koko ajan, keskittyminen ei herpaantunut. Kuuntelijoiden mukaan otto -innostus, mielenkiinto pysyi yllä”
”Kokonaissisältö. Kysymyksiin konkreettisia vastauksia, oikealla kielellä. Ei hienoja sivistyssanoja.”
”Etiketti. Ohjelman suunnittelun prosessi”
”Tapahtuman suunnittelu, mistä aloittaa, miten jatkaa. Mitä kaikkea otettava huomioon.”
”Saada käytännön ”avaimet” emännöintiin. Nyt on varmempi olo seuraavaan tapahtumaan.”

”Vaikea eritellä, kaikki parasta! Etikettiosuus plussaa. Haluaisin tietää aiheesta vieläkin enemmän. Mielenkiintoinen kokonaisuus, pysyi mielenkiinto yllä koko koulutuksen.”
”Selkeä esiintyminen, elävät esimerkit, toiminnalliset pienet tehtävät välissä.”
”Reipas mieli ja puhujan tahti puhua asiat. Etiketit. Huomioida aistit tapahtuman järjestelyssä.”
”Tapahtuman järjestämisen ”tähti”, josta kaikki koostuu”

Kokemus

Helena on koulutukseltaan ekonomi, pedagogi sekä näyttötutkintomestari. Hänen opsikelujen  pääaineena oli markkinointi. Opiskelujen jälkeen hän on käynyt useita markkinoinnin, tapahtuma-alan ja johtamisen kursseja päivittäen näin osaamistaan jatkuvasti. Hän on perehtynyt tapahtumien tavoitteiden asetantaan, tuloksellisuuteen ja vaikuttavuuteeen.

Helenan koulutukset ovat käytännönläheisiä ja perustuvat omaan kokemukseen tapahtumien suunnittelusta ja toteuttamisesta. Helena on kirjoittanut  suomenkieliset tapahtumamarkkinoinnin kirjat Tapahtuma on tilaisuus sekä Isännyyden ihanuus. Lue lisää kirjoista täältä.

Ennen oman yrityksen perustamista Helena toimi markkinoinnin-, markkinointiviestinnän-, henkilöstön kehittämisen ja viestinnän tehtävissä, esimiehenä sekä johtoryhmissä. Hän on toiminut vakuutus- sekä it-toimialoilla. Lisää voit lukea muunmuassa täältä. Jokaisessa tehtävässään hän on käyttänyt tapahtumia  osana muuta markkinointiviestintää. Helena on toiminut yhteistyössä useiden mainos-, markkinointi-, viestintä- ja tapahtumatoimistojen kanssa. Hän on suunnitellut ja järjestänyt tapahtumia itsenäisesti ’inhouse’, mutta myös yhdessä tapahtumatoimistojen kanssa. Hän on toiminut Cocomms viestintätoimsiton hallituksessa viisi votta. Lisäksi hän toimii suomalaisen Evento Awards ja gloaalin Eventex alan kilpailujen tuomaristoissa. Koulutustapahtumien  lisäksi hän suunnittelee sekä totetuttaa keskimäärin yhden tapahtuman vuodessa säilyttäen näin konkreettisen tekemisen tapahtumien järjestämiseen.

Helena käyttää sosiaalista mediaa aktiivesti aihetunnisteina #tapahtumatohtori #tapahtumaontilaisuus ja hän julkasee tapahtumatohtorin e-Vinkkiä säännöllisesti. Tapahtumatohtorin kuvia löytyy instagramista