Uutta kuin valkea lumi,
tuo vuosi tullessaan
Uusi vuosi tuo tullessaan uutta myös tapahtuma-alalle. Uusia palveluita, toimijoita, mutta myös uuden alalle toivotun tapahtuman Eventualin helmikuussa. Ilmoittautuminen on avattu ja ohjelmassa kerrotaan, että Esa Saarinen puhuu kohtaamisista. Kerrassaan innostavaa. Myös tapahtuman paikka Tavastia luo nostalgisia odotuksia. Eventual herättää ainakin itsessäni mielenkiinnon erilaisesta ja toivottavasti myös alaa yhdistävästä tapahtumasta, jossa uskoakseni myös yksityiskohdat ovat paikallaan.
Tänä vuonna uutta on myös se, että Evento Awards tapahtuma-alan Oskarit jaetaan maaliskuun lopussa. Kilpailuun ehtii, vielä ilmoittautua - aina sunnuntaihin 11.1. asti. Toivonkin, tuomariston jäsenenä uusia, innovatiivisia ja tuloksekkaita tapahtumaratkaisuja.
Jos, et vielä ole LinkedInin Suomen Tapahtumajärjestäjät ryhmässä, niin siihen kannattaa liittyä. Ryhmässä jaetaan ja vaihdetaan, kysytään ja kommentoidaan, kuten sosiaaliseen mediaan kuuluun.
Annetaan hyvän kiertää ja luodaan yhdessä, yhä onnistuneempia tapahtumia ja tapahtumailmastoa. Näin koko toimialalle luistavampia tulevaisuuden näkymiä ja tapahtumiin osallistuville yhä vaikuttavampia kokemuksia.
Tapahtumarikasta vuotta!