Kaiken muut voit ulkoistaa, mutta et ... arvaa mitä? 

Tapahtuman synnyttäminen vaatii paljon työtä ja osaamista. Usein onkin järkevää ostaa tapahtumaan liittyviä palveluita ammattilaisilta ja organisaation ulkopuolelta. Esimerkiksi ohjelmat, tarjoilut, järjestyksenvalvonta tai tapahtumatekniikka. Toisinaan voi koko tapahtuman suunnittelun ja toteuttamisen ulkoistaa tapahtumatoimistolle. Näin kannattaakin tehdä, jos ei ole resursseja omassa organisaatiossa. Yksi asia on kuitenkin sataprosenttisesti sellainen, jota et voi ulkoistaa. Se on tapahtuman isännöiminen. Isännät, pää- ja apuisännät ovet merkityksellisessä kohtaamistyössä tapahtumassa. Isännät sukkuloivat tapahtumassa. Silloin kohdataan aidosti sidosryhmiä silmästä silmään. Kaikesta tästä kertyy organisaation maine, josta vain organisaatio itse voi olla vastuussa.

Kaikista ei ole tapahtumaisänniksi, mutta siinäkin voi kehittyä. Tilaa räätälöity tapahtumaisäntien koulutus organisaatiollesi. Lue lisää täältä.

Tapahtumatohtorilla oli ilo kokea aitoa F1 tunnelmaa

Sain kutsun Monacon Grand Prix tapahtumaan. Tällainen kutsu sattuu kenties kerran omalle kohdalle ja kokemus olikin kerrassaan ainutlaatuinen. Taltioinnit tuosta tapahtumasta tahdon jakaa kanssasi. Tapahtuman tunnelmiin pääset käsiksi joko Instagramissa tai Pinterestissä. 

Onnistumisen vinkki XI

Yhdestoista tapahtuman onnistumisen vinkki on tapahtuman johtaminen. Ihan kuin mitä muutakin projektia, myös tapahtumaprojektia täytyy johtaa. Tapahtuman johtaminen on hyvä olla yhden ihmisen vastuulla. Hänen vastuulla on, että tapahtuman suunnittelu etenee ja tapahuhtuma toteutuu suunnitellusti.  Tämä ei tarkoita sitä, että 'tapahtumajohtajan' täytyy tehdä itse kaikki. Hyvä johtaminen edellyttää määrätietoisuutta, delegointitaitoja sekä kykyä tehdä päätöksiä, joita peilataan tapahtuman tavoitteisiin. 

PS. Edelliset kymmenen onnistumisen vinkkiä löytyvät jo ilmestyneistä e-Vinkeistä, jotka löydät täältä.

Miten yhdistetään fiksusti sosiaalinen media tapahtumamarkkinointiin? Mitä hyötyä on sosiaalisesta mediasta tapahtumalle? Tule mukaan oman tapahtumasi kanssa vuorovaikutteiseen koulutukseen ja workshoppiin. Lue lisää täältä.

Kaikille avoimen tapahtumamarkkinoinnin koulutustarjonnan löydät täältä. 

Tämä on Faustus Oy:n uutiskirje. Faustus on koulutus- ja konsultointiyritys palveluinaan tapahtumatohtori® - sekä näyttötutkintomestaripalvelut. Kouluttajana toimii Tapahtuma on tilaisuus sekä Isännyyden Ihanuus – kirjojen kirjoittaja Helena Vallo. Helena suhtautuu intohimoisesti tapahtumamarkkinointiin. Kouluttamalla ja konsultoimalla hän uskoo koko tapahtuma-alan yhä kehittyvän. Helena toimii Evento Awardsin tuomaristossa lisäksi hän arvioi työkseen tapahtumia. www.faustus.fi