Aistit avoinna ja joutilaisuutta

Tapahtuman synnyttäminen on helpompaa, kun tapahtumalle löytyy  idea, teema tai punainen lanka. Tapahtuman synnyttäminen on luova prosessi ja vaatii useimmiten aikaa. Kaikki eivät tätä synnyttämisen vaihetta ja ideoinnin innostusta ymmärrä, joten eivät vaivattomasti lähde siihen mukaan. Olisiko tässä se syy, että osa tapahtumista toteutetaan samanlaisina vuodesta toiseen aiheuttamatta osallistujille sen koskettavampaa wow-tunnetta.

Tapahtumaideoita ei ole ostettavissa 'kaupan hyllyltä'. Ne syntyvät ajan, sekä luovan prosessin tuloksena. Toisinaan idea syntyy myös joutilaisuudessa. Kesällä kannattaa kulkea aistit avoinna, joten  anna joutilaisuudelle ja kuljailulle aikaa. Kerää kokemuksia ja tunnelmia talven varalle tulevien tapahtumien voimavaroiksi ja  uusiksi siemeniksi. 

Itse koin juuri jotakin uutta ja kaunista -  kuvassa 'kuplassa' soittava viulusti. Tuota muistikuvaa säestää sanoinkuvaamaton, koskettava klassinen musiikki. Idean poikanen kenties tulevaan tapahtumaan?

Joutilaisuutta kesääsi!

Miten synnytetään ja - syntyy tapahtuma?

Tyhjästä tilasta toimivaksi kokonaiseksi tapahtumaksi ja juhlaksi, siitä kertoo tapahtumamarkkinoinnin Blogi1306.  

Ensimmäisissä jo ilmestyneissä osissa on kerrottu idean synnyttämisestä, tapahtumapaikan metsästyksestä sekä keskusteluista tapahtumatoimiston kanssa. Tarina jatkuu läpi kesän ja löydät uusimmat aina täältä.

Onnistumisen vinkki XII

Kahdestoista onnistumisen vinkki yksinkertaisuudessaan: Kuuntele sisintäsi eli sydämesi ääntä, silloin kun vastaat tapahtumasta. Voi kuulostaa mystiseltä, mutta jos uskot intuitioon, tee päätöksiä sen mukaisesti. Vaistoon tarttuminen on usein vaikeaa, kun tapahtumaprosessi on hektisimmillään ja aikaa pysähtymiseen ei ole. Usein tämän tajuaa vasta tapahtuman jälkeen, kun se on jo myöhäistä.

PS. Edelliset yksitoista onnistumisen vinkkiä löytyvät jo ilmestyneistä e-Vinkeistä, täältä.

Tahdotko suunnitella  yhä onnistuneempia tapahtumia, saada vinkkejä tai tuloksellisuutta lisää tapahtumiisi? Osallistu koulutukseen. Syksyn avoimet tapahtumamarkkinoinnin koulutukset löytyvät täältä.

Ihanaa ja ajatuksia avartavaa kesää sinulle.

Seuraava e-Vinkki ilmestyy elokuussa. 

Tapahtumatohtori ei lepää täysin, vaan päivittää sosiaalisessa mediassa, aina kun aihetta tapahtumista ja tapahtumamarkkinoinnista. Seuraa näissä Instagram, Pinterest, Facebook, Twitter ja LinkedIn.

Tämä on Faustus Oy:n uutiskirje. Faustus on koulutus- ja konsultointiyritys palveluinaan tapahtumatohtori® - sekä näyttötutkintomestaripalvelut. Kouluttajana toimii Tapahtuma on tilaisuus sekä Isännyyden Ihanuus – kirjojen kirjoittaja Helena Vallo. Helena suhtautuu intohimoisesti tapahtumamarkkinointiin. Kouluttamalla ja konsultoimalla hän uskoo koko tapahtuma-alan yhä kehittyvän. Helena toimii Evento Awardsin tuomaristossa lisäksi hän arvioi työkseen tapahtumia. www.faustus.fi