#10uuttaideaa ja NO SHOW NOLLA

Tapahtumatuulahduksia meren äärellä oli MPI Finlandin sekä Theron Eventsin yhteinen syyskauden avaustapahtuma. Olin mukana projektiryhmässä suunnittelemassa sekä läpiviemässä tapahtumaa, jossa luvattiin osallistujille kymmenen uutta ideaa. Palutteen mukaan siinä onnistuttiinkin lähes kiitettävästi. Riemastuttavaa oli myös se, että jokainen MPI:n jäsen joka oli ilmoittanut saapuvansa tapahtumaan, myös saapui eli no show oli pyöreät nolla. 

Paikalle oli saatu huippupuhujat, eli tämän vuoden tapahtuma-alan vaikuttajaksi valittu Petri Hollmén Lyyti Oy:stä sekä toinen intohimoinen ja useita voitokkaita tapahtumia luonut Iloq Oy:n toimitusjohtaja Heikki Hiltunen. 

Oletko ollut tapahtumassa, jossa on laulava seremoniamestari, osallistujat musisoivat  rytmimunien kera ja osallistuvat tunteitakin herättävään musavisaan? Tämän mahdollisti taitava housebändi The Slipovers, joka  rytmitti  ohjelmaa mukavasti.

Yhdessä tehden ja panostaen saatiin aikaan tapahtuma, johon on mukava palata pitkin vuotta. Eräänkin osallistujan mukaan ilta toi innostusta, inspiraatiota ja vähintäänkin #10uuttaideaa.

MPI Finland Chapterille tämä oli lähtölaskenta jäsenhankintaan, joten kuukauden päästä nähdään tapahtuman tuottama tulos. Jos et ole vielä kuullut tästä kansainvälisestä tapahtuma-alan järjestöstä - lue lisäää tästä ja tule ihmeessä jäseneksi oppimaan sekä luomaan siltoja maailmalle. Seuraava jäsentapahtuma on 7.9. ja lokakuussa kuulemme jälleen Evento Awards voittajien tarinoita.

Tapahtumarikasta syksyä - sen kaikissa väreissä!

Helena Wallo - MPI Finland puheenjohtaja 

PS. Ja vielä - Suuri kiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille, jotka mahdollistivat Tapahtumatuulahduksia meren äärellä tarjoiluineen! 

Onko tapahtuman idealla väliä?

Mielestäni jokainen tapahtuma tarvitsee idean. Se voi olla jokin sana, teema, tv-ohjelma, musiikki, tarina, lupaus, paikka tai oikeastaan melkein mikä vaan, jonka ympärille tapahtuma rakennetaan. Parhaimmillaan tämä idea on kuitenkin yksinkertainen. Toisinaan idea näkyy jo tapahtuman nimessä, toisinaan idea koetaan tapahtumassa. 

Idean synnyttäminen on tapahtumasuunnittelun alkuvaiheen tärkein vaihe, joka toisinaan unohtuu ja siirrytään suoraan tapahtuman järjestämiseen. 

Ideat eivät kasva kaupan hyllyllä, vaan kyse on luovasta prosessista joka vaatii aikaa kypsyäkseen. Tapahtumaidean synnyttämiseen kannattaa käyttää erilaisia ideointimenetelmiä ja mainio apu on erilaisen musiikin kuuntelu. 

'Rollapit roskakoppaan'

Näin tokaisin yhdessä koulutuksessani! Hieman olivat hämillään koulutukseen osallistuvat, mutta koulutuksen edetessä oivalsivat, että tapahtumien ytimessä ovat ihmiset. Eihän 'rollappi' yksikseen kuuntele, keskustele ja tee tapahtumasta onnistunutta. Ja on toki muitakin keinoja tuoda organisaation viesti esille, kuten t-paidat, ilmapallot tai vaan reippaat extrovertit sekä dialogiin kykenevät ihmiset. 

 

Webinaarit jatkuvat 

Kaipaatko päivitystä omaan osaamiseesi tai uusia ajatuksia jo tutun ja turvallisen tilalle?  Seuraavat webinaarit  ovat 25.9. sekä 23.10. - lue lisää täältä.

Mitä tekee tapahtumatuottaja?

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, tapahtumatuottaja, projektipäällikkö, tapahtumajärjestäjä, tapahtumasuunnittelija. Riippuen organisaatiosta eri nimike kattaa juurikin tapahtuman ytimessä toimimisen ja vastuun siitä, että tapahtuma syntyy. Työhön kuuluu  suunnittelu, yhteydet, alihankinnat, organisointi, kokoukset - ja sen kirjon satapäisiä tehtäviä, tekniikan sopivuudesta pajamajoihin, vuosikerta viineistä narikkaan, tavaroiden purkuun ja turvallisuuteen.

Upeinta tässä työssä onkin se, että se on aina ainutkertaista, koska jokainen tapahtuma on oma uniikki itsensä. 

Alalle käynnistyy uusi Tapahtumatuottaja koulutusohjelma lokakuussa. Koulutus on kestoltaan neljä kuukautta, käsittäen kuusi koulutuspäivää sekä tehtäviä ja tapahtumien analysointia. Lisäksi koulutukseen kuuluu  tietenkin oman tapahtuman suunnittelu. Kouluttajina toimivat alalla toimivat asiantuntijat. Koulutus keskittyy erityisesti  yritystapahtumiin. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä.

Koulutuksen suunnttelussa on kuultu alalla toimivia: "Ammattitaitoinen tapahtumatuottajien tiimi on tapahtumayrityksen ydin. Ala kasvaa ja kansainvälistyy, ja asiakkaiden vaatimustaso kasvaa kovaa vauhtia. Jo uran alkuvaiheessa tulevaisuuden tuottajatähdiltä odotetaan monipuolisia tietoja ja taitoja. Elämys Group haluaa olla mukana kouluttamassa ja kasvattamassa kansainvälisten tapahtumien ammattilaisia tällle kiinnostavalle ja kiehtovalle alalle." Jussi Viskari, CEO, Elämys Group

Tämä on Faustus Oy:n uutiskirje. Faustus on vuonna 2007 perustettu tapahtuma-alan koulutus- ja konsultointiyritys.Tapahtumatohtorin uutiskirjeet eli e-Vinkit jatkavat tulemista kuukausittain. Jos tunnet tarvetta irtautua uutiskirjeestä, voit tehdä sen 'poistu uutiskirjeestä' -linkistä sivun alalaidasta. Tietosuojaselosteet löytyvät www.faustus.fi - sivustolta.