Tapahtumapaikan metsästys / Blogi 1306 osa3

1.6.2015

IMG_8749_khalli

Kun tapahtuman idea on synnytetty, siihen oli käytetty vain tuhat kilometriä ja yksi yö hauduttamiseen. Aika sujuvasti, paikoin 100 km/h, syntyi idea kantamaan kokonaisuutta.

Idea on se sydän, jonka ympärille tapahtuma suunnitellaan ja kudotaan. Ennen kutomista suunnitteluun sisältyy monia yksittäisiä asioita, joista yksi on paikan valinta. Onneksi tapahtumapaikan valintaan on nykyisin apuvälineitä, joten ei muuta kuin www.venuu.fi– palveluun. Vaikka palvelu on mainio, ei se lisää pääkaupunkiseudun tapahtumapaikkoja. Yhdistelmänä kesälauantai ja pääkaupunkiseutu heittää erinomaisen haasteen. Olemme arviolta vuoden myöhässä paikan metsästyksen suhteen. Lisämausteena ei Venuu –palveluunkaan ole vielä kaikki vaihtoehdot ilmoittautuneet.. Olisipas ihanaa, jos kaikki löytäisivät esimerkiksi juuri tämän palvelun. Helpottaisi kovasti tapahtumatuottajan työtä.

Laitoin kyselyjä kaikkiin vähänkin mahdollisiin ja varmaan mahdottomiinkin paikkoihin. Kollegani teki myös salapoliisityötä, joten paikan metsästystä tehtiin usealla rintamalla. Välillä suunnittelin jo rakentavani autotallin Otaniemeen toimistohotellin parkkipaikalle. Ja välillä oltiin Mäntsälässä. Kirkkonummenkin kaikki paikat tiedusteltiin. Soitin tapahtumatuottaja ystävälläni ja hän ehdotti paria paikkaa. Toinen olisi ollut vapaa kuin ihmeenkaupalla ja kävimme paikanpäällä aistimassa tilaa. Tunnustelimme, miten koskenrannalle olisi voinut synnyttää pippalot autotalli-idealla. Vaikka paikkoja ei ollut tarjolla, en voinut kuvitella toteutusta tilaan, joka ei sytyttänyt tähän teemaan.

Tämän olemme varmaan kaikki huomanneet aiemminkin. Tilalla on merkitystä. Joskus on tapahtuman idea syntynyt itse tilassa käydessäni, eli marssijärjestys on ollut toinen. Joskus.

Sitten yks kaks mies soitti eräänä tammikuun alkupäivänä, että olisi yksi halli. Sanoin, juu tiedän paikan, mutta ajattelin sen olevan turhan suuri, vaikka kutsuttavien määrää ei ollutkaan tiedossa. Saman päivänä ajettiin halliin. Siinä se on. Napsahti heti, kuin sopiva kenkä jalkaan – juuri sopiva tila rakentaa autotalli autoineen.

Ja auts. Vaikka tila itsessään jakautuu joustavasti, en ihan aavistanut mihin olemme ajautumassa. Ajoneuvojen lisäksi sopii heittämällä ihan miten paljon tahansa myös ihmisiä. Seuraavaksi olisi hyödyllistä, tai ainakin turvallista, keskustella ammattilaisten kanssa. Alan kokeneet huiput löytyvät tapahtumatoimistoista, joten päätin ottaa yhteyttä – tapahtumatoimistoon.

Seuraavassa jaksossa: Keskusteluja tapahtumatoimiston kanssa

 

 

Kommentit on suljettu.