Tarjoa virikkeitä aisteille tapahtumassa

Tapahtumissa pitää synnyttää tunteita. Tunteet ovat sellaisia mielikuvia ja kokemuksia, jotka kokija muistaa vielä parinkymmen vuoden päästä. Sellaisia, että niitä tahtoo jakaa, ja niistä tahtoo kertoa. On turhaa kutsua ihmiset koolle staattiseen tapahtumaan, jossa asiaa käydään läpi pelkkien ppt-esitysten avulla. Fyysinen tapahtuma on turha investointi pelkän tiedon jakamiseen. Tapahtuma on aina mahdollisuus ja ainut media, jossa aistien käyttö on mahdollista. Aistien käyttö on näinä päivinä mielestäni myös elinehto tapahtumalle. Tunnetta tapahtumaan saa esimerkiksi musiikilla. Käytä odotus-, tausta- tai herätysmusiikkia laajasti ja luovasti. Tarjolla on artisteja ja livemusiikkia, musiikkitallenteita ja virtuaalibändejä. Tiedetään, että musiikki lisää oppimista, jonka pitäisi olla usein myös tapahtuman tavoite: oppia tuntemaan uusia ihmisiä, organisaatiota, tuotteita tai palveluita. Mikset siis hyödyntäisi musiikkia?

Seuraavissa e-Vinkeissä pureudutaan neljään muuhun tunteilla vaikuttamisen keinoon. Muistatko mitä ne ovat? 

Somevinkki VIII

Rekrytoi some-lähettiläitä tapahtumaasi. He ovat henkilöitä, jotka osallistuvat aktiivisesti someiluun tapahtumasta tapahtuman koko elinkaaren ajan: ennen, aikana ja jälkeen.

Ps. Aikaisemmat somevinkit löytyvät täältä ja tämä sarja jatkuu vielä tulevissa e-Vinkeissä.

Miten sinä keräät palautetta tapahtumastasi?Lue blogi pippurisesta palautteesta täältä. 

Ostan mieluummin kohtaamistiloja kuin kokoustiloja. Lue lisää.

Miten hyödynsimme Lyytiä tapahtumasssa? Lue lisää.

Tapahtumamarkkinoinnin blogista löytyy mm. erään tapahtuman tarina: Miten syntyy tapahtuman idea, ohjelma tai yllätyksellisyys? Millaisia ovat keskustelut tapahtumatoimiston kanssa? Miten järjestää catering-kilpailutus tai miten koota sopivankokoinen tekniikka? Tapahtumatarinat jatkuvat...uusin luvista ja turvallisuudesta luettavissa.

Suuri osa yritystapahtumista suunnitellaan edelleen inhouse

Suuri osa tapahtumien järjestäjistä, ei ole saanut koulutusta tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen, koska aihetta ei ole pidetty merkityksellisenä. Olisiko syytä nostaa rimaa? Tule oppimaan kevään tapahtumamarkkinoinnin koulutuksiin. Kestot ja teemat vaihtelevat. Ajankohtaisesta sosiaalisen median linkittämisestä on koulutus 19.5.2016.

Lisäksi koulutukset pienissä ryhmissä Huone tapahtumahotellissa:  

Onnistuneen tapahtuman malli® - koulutus 6.4.2016 

Tapahtuma on tilaisuus - tehovalmennus 2.6.2016

Lisää tietoa kaikista koulutuksista täältä.

Seuraa tapahtumatohtoria sosiaalisessa mediassa 

Facebook, TwitterInstagramPinterest ja LinkedIn.

Tämä on Faustus Oy:n uutiskirje. Faustus on koulutus- ja konsultointiyritys palveluinaan tapahtumatohtori® - sekä näyttötutkintomestaripalvelut. Kouluttajana toimii Tapahtuma on tilaisuus sekä Isännyyden Ihanuus -kirjojen kirjoittaja Helena Vallo. Helena suhtautuu intohimoisesti tapahtumamarkkinointiin. Kouluttamalla,konsultoimalla ja bloggaamalla hän uskoo koko tapahtuma-alan yhä kehittyvän. Helena toimii Evento Awardsin tuomaristossa. Lisäksi hän arvioi työkseen tapahtumia. www.faustus.fi