Messut, messuilla olo ja niiden hyödyntäminen on noussut tänä syksynä yhdeksi suureksi puheenaiheeksi alalla. Mystery shoppausta on tehnyt yksi jos toinenkin, ja vilkasta keskustelua on käyty LinkeInissä erityisesti messuhenkilökunnan toiminnasta. Hyvä niin, sillä keskustelun kautta syntynee uusia ajatuksia ja – ajatuksia maailmaan mahtuu. Toivottavaa onkin, että messuinvestoinnit saavat arvoisensa hyödyn!
Käytännössä messut ovat matematiikkaa. Laskutoimitukset täytyy tehdä ennen messuja ja resurssoinnit sen mukaan. Matemaatiikkaa ohjaa tavoite, joka sekin on kirkastettava ennen kuin ryhdytään messuosastoa rakentamaan. Kuten sponsoroinnissa, rahaa on jäätävä hyödyntämiseen. Messutapahtumassa muunmuassa henkilökunnan palkkaamiseen ja sen kouluttamiseen sekä jälkimarkkinointiin.
Iloisena uutisena voin myös todeta, että Messukeskus Helsinki on julkaissut uuden Mesoaja-kilpailun. Mesoajassa haetaan messuilla onnistujaa. Sarjoja on useita, ja palkinnot jaetaan tammikuun gaalassa. Lue lisää tästä. Itse olen otettu saamastani kunniasta toimia Mesoajan tuomaristossa. Kiitos siitä.