Kysymys esitettiin minulle juuri äskettäin. Luullakseni siksi, että tapahtumamarkkinoinnista puhutaan ja se on ’hottii’ tällä hetkellä. Lyhyesti voin todeta, että se on tapahtuman ja markkinoinnin yhdistämistä. Symbioosi. Kun sanat erottaa toisistaan jää jäljelle kaksi erillistä asiaa: markkinointi ja tapahtumat. Näin ollen tapahtumat ovat osa tapahtumamarkkinointia ja yksioikoisesti ajateltuna tapahtumamarkkinoinnin työkalu. Näitä tapahtumia ovat seminaarit, juhlat, messut, lanseeraukset, avajaiset, promootiot, asiakastapahtumat, henkilökunnan tapahtumat, sidosryhmätapahtumat…
Asiaa olen pohtinut jo aiemmin kirjaa kirjoittaessani. Silloin olen määritellyt sen näin: ”Ennakkoon suunniteltua toimintaa, joka tavoitteellisella, vuorovaikutteisella tavalla yhdistää organisaation ja sen kohderyhmät, valitun teeman ja idean ympärille toiminnalliseksi kokonaisuudeksi”. Olen edelleen sitä mieltä, että tässä määritelmässä on tapahtumamarkkinoinnin ydinajatus. Tärkeä sana on tavoitteellisuus, joka linkittää tapahtuman organisaation liiketoimintaan. Toinen merkittävä sana on vuorovaikutteisuus, josta kohtaamisissa on kyse. Kolmas ydinsana on idea ja neljäntenä kokonaisuus. Hyvissä tapahtumissa on idea, jonka ympärille rakennetaan kokonaisuus. Idea voi olla pieni tai suuri, yksi sana, ajatus tai kenties musiikkikappale. Pääasia on se, että idean ympärille kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan tavoitteellisen ja vuorovaikutteisen tapahtuman. Elämyksen, joka muistetaan pitkään. Tällainen tapahtuma tuo tuloksia liiketoiminnalle heti tai tulevaisuudessa.